Electrolux Newsroom Finland

EDL-kilpailijat esittäytyvät

Photos

Daniel DobrogorskyPeter AlwinMathew GilbridgeAhi Andy MohsenYuriy DmitrievMichael EdeniusLichen GuoNicolas Hubert

Electrolux Design Lab -kilpailun teemana on tänä vuonna kaupungistumisen ja tilanahtauden aiheuttamat haasteet vuoden 2050 kodeissa. EDL-finalistit kertovat inspiraationlähteensä ja ajatuksensa siitä, kuinka oma kilpailukonsepti ratkaisee tulevaisuuden ongelmia. Jokaisesta konseptista on tehty video, johon pääsee tutustumaan klikkaamalla suunnittelijan nimeä. Omaa suosikkiasi voit äänestää kilpailusivustolla.

Daniel Dobrogorsky (Australia): The Kitchen Hideaway

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Futuristien näkemyksistä. Tekniikka ja tiede saattavat seuraavan 40 vuoden aikana kehittyä paljon enemmän, kun voimme kuvitellakaan.  Myös ihmisaivojen ymmärtämys on kasvanut. Muita minua inspiroivia asioita ovat muun muassa scifi-elokuvat ja yritysten tekemät virtuaalitodellisuutta koskevat tutkimukset.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Koska kyseessä on virtuaalinen keittiö, säästöjä tulee energiakustannuksissa, jätekuormituksessa ja kunnossapidossa. Konseptini on oikeastaan yhteiskeittiö, jossa jokainen yksilö voi työskennellä oman virtuaalisen tilansa kautta.”

Peter Alwin (Intia): The Snail

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Innoitukseni tulee luonnosta, idean muotoon sain etanasta. Tulevaisuus tulee etenemään nopeassa tahdissa, oman konseptini muotoihin halusin tuoda vastineeksi rauhallisuuden tunteen. Kuitenkin samalla laite on kannettava ja sen toiminnot ovat nopeat.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Kaupunkien asukasmäärän kasvu tulee aiheuttamaan ahtautta. Kuluttajat tulevat tarvitsemaan yksinkertaisuutta, kompaktiutta, kannettavuutta ja toimivuutta nopeatahtiseen maailmaan. Kodin laitteet tulevat olemaan ympäristöystävällisempiä ja orgaanista ruoanlaittoa suositaan.”

Mathew Gilbridge (USA): Elements Modular Kitchen

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Sain inspiraation siitä, kuinka ampiaiset ja mehiläiset suosivat mosaiikinomaisia rakenteita tehdäkseen elintilastaan tehokkaan. Rakenteet ovat paitsi uskomattoman kauniita, myös tilaa ja materiaaleja säästäviä.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Konseptini tarjoaa joustavan, moduuleista koostuvan ratkaisun, joka sopii yhtälailla työtilaksi kuin osaksi kotia. Sen jokainen elementti on monikäyttöinen ja siksi selviäminen ilman lukuisia laitteita on mahdollista.”

Ahi Andy Mohsen (Iran): Eco Cleaner

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Työhöni ovat vaikuttaneet lukuisat vuotta 2050 kuvaavat trendit. Kapselin muoto tulee lääkekapseleista, tarkoituksena on saada puhtaita astioita, jotka pysyvät erillään toisistaan kapselin sisällä. Päällinen on tehty läpinäkyvästä kalvosta, joka johtaa siihen, että pinnan väri vaihtelee ulkopuolelta tulevien heijastusten mukaan.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Konsepti perustuu materialismin vastaisuuteen. Laitteen voi sijoittaa minne vain, sillä se ei vaadi sähköä. Pesukonetta on helppo kantaa mukana ja käyttää samalla astioiden säilytykseen. Ruoan jämiä voi käyttää kasvien lannoitteena. Näin yksi laite tarjoaa ratkaisun kahteen eri kysymykseen.”

Yuriy Dmitriev (Venäjä): Bio Robot Refrigerator

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Scifi-kirjailija Jack Vancen teoksesta The Houses of Izm vuodelta 1954.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Jääkaappini ei vaadi liikaa tilaa, sillä sen massaa ja tilavuutta voi muuttaa.”

Michael Edenius (Ruotsi): Clean Closet

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Olen seurannut planeettamme kehitystä ja tulevaisuuden ennusteita kestävän kehityksen näkökulmasta. Veden puute on yksi esimerkki: UNICEFin mukaan yli miljoona lasta kuolee vuosittain veden puutteesta johtuviin sairauksiin, samalla kun pesemme astioita ja pyykkiä. Vaatekaapin ulkomuotoon olen saanut inspiraation myymälöiden julistehyllyistä, joissa julisteita voi kätevästi selata.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Koska se korvaa pyykkikorin, pesukoneen, kuivaushuoneen ja vaatekaapin. On myös huomioitava, että tarvittavien vaatteiden määrä vähenee yhdistelmäkaapin myötä.”

Lichen Guo (Kiina): Dismount Washer

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Kouluni pesulasta. Osa koulumme oppilaista ei halua pestä vaatteitaan yleisessä pesulassa, koska se ei ole terveellistä ja puhdasta. Pesukoneet vievät myös paljon tilaa.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Se antaa täysin uuden määritelmän pesukoneelle ja on tehokas tilankäytöllisesti. Kuluttaja voi irrottaa pesukoneensa seinässä olevasta energiasauvasta pesun jälkeen ja käyttää sitä pyykkikorina tai vaatesäilönä.”

Nicolas Hubert (Ranska): External Refrigerator

Mistä sait inspiraation konseptiisi?

“Jokapäiväisestä elämästäni Kiinassa. Olen asunut maassa kaksi vuotta ja löydän yhä kiehtovia piirteitä kiinalaisten kulttuurista ja elintavoista. Suurissa kaupungeissa, kuten Shanghaissa, ihmiset käyttävät tilaa säästääkseen myös talonsa ulkopuolta.”

Miksi konseptisi vastaa tulevaisuuden asumisen haasteisiin?

“Se antaa ideoita, kuinka säästää tilaa tulevaisuuden asunnoissa. Konseptini osoittaa, että myös talon ulkopuoli on loistavaa tilaa huonekaluille ja kotioloista nauttimiselle.”

Save and share this post