Electrolux Newsroom Finland

Electrolux nimettiin erääksi vuoden 2011 eettisimmistä yrityksistä

Photos

Ethisphere-instituutti on nimennyt Electroluxin maailman eettisimpien yritysten joukkoon. Kansainvälinen instituutti arvioi tuhansia yrityksiä ja nimesi 110 yritystä 38 toimialalta alansa eettisimmiksi. Yritykset palkittiin toimintatavoista ja hankkeista, jotka edistävät liiketoimintaa, hyödyttävät yhteiskuntaa ja lisäävät alan eettisyyttä.

Ethisphere-instituutti on tutkimuslaitos, jonka työ keskittyy yritysvastuun, korruption torjumistoimien sekä eettisten liiketoimintatapojen edistämiseen, jakamiseen ja luomiseen. Maailman vastuullisimmat yritykset valittiin viidettä kertaa – tänä vuonna kunniaa tavoitteli jälleen ennätysmäärä yrityksiä.

Arvioinnissa otettiin huomioon eettisen säännöstön lisäksi muun muassa kehitystyöhön ja kestävän kehityksen mukaisiin toimintamalleihin panostaminen sekä lakien noudattaminen. Myös alan kollegojen, alihankkijoiden ja asiakkaiden mielipiteitä kuunneltiin.

”Vastuullisuus on keskeinen osa Electroluxin liiketoimintaa, ja tämä palkinto nostaa meidät entistäkin selkeämmin alan johtajaksi”, kertoo vastuullisuusasioista huolehtiva Henrik Sundström Electroluxilta.

Lue lisää ja katso koko yrityslista

Save and share this post